SAMKin strategiassa lukee: ”Digitalisoidaan kaikki
tarkoituksenmukaiset palvelut”. Tämän toimenpiteen toteuttamiseksi olemme
ottaneet käyttöön uuden palveluportaalin, johon tullaan liittämään paljon
erilaisia digitaalisia palveluita. Portaalin nimi on ServiceDesk, ja sen
taustalla on Efecten palvelunhallintajärjestelmä.
ServiceDesk löytyy SAMK www-pääsivulta kohdasta ”Oman väen
oikotiet” ja palvelu on sekä henkilöstön, että opiskelijoiden käytössä.
Käyttökielenä on johtoryhmän uuden linjauksen hengessä englanti.
Ensimmäisenä palveluna olemme ottaneet käyttöön ”Report IT
problem”, jossa voit ilmoittaa erilaisista tietoteknisistä ongelmista. Nykyinen
SAMKin HelpDeskin palvelu kulkee rinnalla jonkin aikaa; toivomme kuitenkin ICT-palveluissa, että alkaisit
käyttää uutta palvelua saman tien. Vanha palvelu poistetaan käytöstä
vuodenvaihteen tienoilla – kaikki kertyneet tiketit luonnollisesti käsitellään. Kiireellisissä tapauksissa voit edelleen soittaa Helppariin
jos asia on sellainen, että palveluportaali ei ”ehdi hätiin”.
Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja yksityiskohtiin menemättä, eräänlaisena suuntaa-antavana visiona on tämä kuva:
Eli monenlaisia palveluita on tulossa ensi vuoden puolella.
Digiterveisin,
Jari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti