Iso osa kehittämisestä kulkee sateenvarjon ”Digitaalinen opettajuus 2016-2017” alla. Kehittämisen kohteena olevia asioita on paljon ja vauhti kova. Huumorilla aiemmin heitetty ”Uusi kampus tulee – oletko valmis?” -slogan alkaa tuntua todellisuudelta, sillä ennen ensi syksyä monen asian todellakin pitää olla valmiina. Sateenvarjoa on vahvistettava, jotta päälaki pysyy kuivana. Olemmekin nimenneet SAMKiin yli 20 rohkeaa digimentoria, joiden tehtävänä on toimia uudenlaisen työskentelykulttuurin ja pedagogiikan lähettiläänä ja helposti tavoitettavana arjen digitaalisena apua.
Kysytäänpä digimentori Riitta Bluelta, miltä työkenttä näyttää? Onko sateenvarjolla käyttöä?
"- No joo, kyllä sateenvarjolla on käyttöä. Muuten sataa niskaan. Hallitus on antanut meille viime vuosina paljon keppiä, mutta porkkanaakin on saatu, ja tämä taitaa olla yksi niistä porkkanoista. Digiloikka on kirjattu hallitusohjelmaan, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki muutkin koulutustahot peruskouluista lähtien ovat remontissa mukana. Se, joka tässä kisassa korjaa sadon, tekee tärkeää työtä ja panostaa tulevaisuuden koulutusosaamiseen. SAMK on kiitettävästi ottanut haasteen vastaan ja tässä sitä nyt sitten ollaan käärimässä hihoja syyssateista huolimatta.
Meillä on SAMKissa hyvä lähtökohtatilanne. Oppimisympäristöjä on modernisoitu, Poriin on tulossa uusi kampus, ja käytössämme olevat työkalut ovat huippuluokkaa. Myös useimmat opiskelijat ovat luontaisesti kiinnostuneita digitaalisuudesta, joten kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Jatkossa meille tulevat opiskelijat ovat tottuneet digitaalisiin oppimisympäristöihin jo ala-asteelta alkaen. Emme voi sen vuoksi jäädä paikoillemme, vaan tähän asiaan pitää jokaisen ihan oikeasti vähän panostaa. Tästä junasta ei voi jäädä pois.
Toivoisin, että voisimme porukalla miettiä sitä, mistä lähdetään liikkeelle ja miten edetään. Katsotaan yhdessä, miten voimme toteuttaa digiloikkaa omassa työssämme. Osallistutaan tarjolla oleviin koulutuksiin, keskustellaan asioista ja jaetaan hyviä kokemuksia. Lähdetään liikkeelle pienin askelin ja lisätään vauhtia vähitellen. Meillä on valtavat mahdollisuudet tehdä tästä hyvä juttu."
Jonna Seppälä & Riitta Blue
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti